Partioliikkeen Maailmanjärjestössä (WOSM) nuorten rooli päätöksenteossa on puhuttanut aina. Nuorten osallisuus nostettiin partioliikkeen Euroopan alueen toiminnan kärkiteemaksi kaudelle 2013–2016, ja myös maailman tasolla ollaan viimein uudistamassa vuosikymmeniä sitten perustettuja ”väliaikaisiksi” tarkoitettuja rakenteita. Ehkä nyt onnistumme?
Ensimmäinen nuorten osallistumista käsittelevä aloite hyväksyttiin WOSMin maailmankonferenssissa, eli kolmen vuoden välein pidettävässä vuosikokouksessa, jo 1930-luvulla. Sittemmin asia on nostettu esille säännöllisesti uudelleen 1960-, 1970- ja 1990- luvuilla, sekä pelkästään 2000-luvulla jo neljästi. Silti todellisuus on jotain muuta.
Maailmankomitean keski-ikä on tukevasti 45 ikävuoden tuntumassa. Alle 30-vuotiaita ehdokkaita on koko liikkeen historiassa ollut vain kaksi, joista vain toinen – suomalainen Karin Alhbäck – on tullut valituksi. Edelleen, yli sata vuotta partioliikkeen perustamisen jälkeen, tuntuu nuorten keskeinen rooli partioliikkeessä olevan enemmän tarkkailija kuin tekijä.
Asian eteen on toki tehty monenlaista. Vuonna 2005 maailmankomitean neuvoa antaviksi jäseniksi päätettiin valita jokaisen maailmankonferenssin yhteydessä kuusi korkeintaan 26-vuotiasta nuorta neuvonantajaa (Youth Advisor). Tarkoituksena oli, että puhe-ja läsnäolo-oikeutetut mutta äänivallattomat nuoret antaisivat käsiteltäviin aiheisiin ”nuorta” näkökulmaa ja toisivat maailmantason päätöksentekoa lähemmäs ruohonjuuritasoa. Lisäksi maailmankonferenssin yhteydessä on jo vuodesta 1971 järjestetty erillinen nuorisofoorumi (World Scout Youth Forum), jossa 18–26-vuotiaat delegaatit pääsevät keskustelemaan globaaleista kysymyksistä – tosin erillään muusta konferenssista ja oikeasta päätöksenteosta.
Maailmankomitean keski-ikä on laskenut kahdeksalla vuodella vuosien 1999 ja 2011 välillä, mutta samalla alle 30-vuotiaiden osallistujien määrä itse maailmankonferenssissa on kasvanut vain noin 4–5 prosenttia. Nuorisoneuvonantajien vaikutusvalta maailmankomitean päätöksenteossa herättää lähinnä hilpeyttä, puhumattakaan siitä, että nuorisofoorumin tekemät suositukset menisivät läpi itse maailmankonferenssissa. Se siitä vaikuttavuudesta maailmanliikkeen toimintaan.
Mieleen hiipii väistämättä kysymys, kuinka tosissaan tässä asiassa oikeasti ollaan? Nuorten laittaminen omaan karsinaansa puhumaan asioista keskenään, ja äänivallattomien, huonosti resursoitujen edustajien nimittäminen maailmankomiteaan tuntuu kovin näennäiseltä. Koko Nuorisofoorumi-järjestelmänhän piti alun perinkin olla vain väliaikainen rakenne? Nyt tilanne muistuttaa hiekkalaatikkoa, jossa nuoret saavat leikkiä, kunhan pysyvät aitojen sisällä.
Minusta olisi hienoa, jos nuoret olisivat oikeasti osa kansallisia delegaatioita, eivät ainoastaan mukana päälleliimatun ja hampaattoman nuorisotapahtuman ajan. Toivoisin myös, että kansalliset järjestöt nimittäisivät kaiken ikäisiä ehdokkaita, kun nyt keski-ikä on melkein 50! Tämän pitäisi myös tapahtua ilman sääntöihin asetettuja kiintiöitä tai muita instituutionalisia vaatimuksia.
Emme voi rakentaa järjestelmää maailmalta tulevien kriteerien varaan ennen kuin pohja on kunnossa. Se ei ole kestävää eikä vähennä yhtään nuorten näennäistä osallistamista, päinvastoin. Toimintakulttuurin muutoksen on lähdettävä paikallistasolta ja kansallisista järjestöistä.
Opittavaa riittänee Euroopan tasollakin, emme kai muuten olisi nostaneet asiaa toiseksi kahdesta prioriteetista ensi kaudelle. Mutta mikä on nuorten asema oman järjestömme sisällä? Sitä jokaisen ikäkausivastaavan, lippukunnanjohtajan, piiri- tai keskusjärjestön hallituksen jäsenen tai muun esimiesasemassa olevan partiolaisen on hyvä kysyä itseltään. Omaan jäsenkokoukseemme on vielä hetki aikaa, mutta maailmalla kaivattaisiin kipeästi vastauksia.
Teksti: Ville Majamaa, kuva: Harri Länsipuro.
Kirjoittaja on Suomen Partiolaisten World Scout Youth Forum -delegaatti ja yhteiskuntasuhderyhmän jäsen.